Taideterapia

Ekspressiivinen taideterapia painottaa luovuuden ja taiteen merkitystä kun halutaan löytää uusia ratkaisuja elämään.  Tässä taideterapian muodossa käytetään kuvataiteita, tanssia ja muuta kehotyöskentelyä, musiikkia, draamaa sekä runoutta että tarinoitten kirjoittamista.  Mielikuvituksen ja leikin voima tulevat tasavertaiseksi ajattelun kanssa.

Taideterapiassa voi kohdata ja käsitellä tunteita, joista on vaikea puhua tai muuten ilmaista.  Taideterapia antaa tunteille ja ahdistukselle muodon sekä mahdollistaa niiden tarkastelun monista näkökulmista ja eri etäisyyksiltä.

Taideterapia sopii eri ikäryhmille. Se sopii psyykkisistä sairauksista kärsiville, kriisiin ajautuneille mutta myös kun haluaa tutkia omaa elämäntilannettaan taidetyöskentelyn avulla. Ekspressiivinen taideterapia on myös ennaltaehkäisevä, kuntouttava sekä mielenterveyttä hoitava menetelmä.

Taideterapiasta voi olla hyötyä, kun normaalin arjen hallintaa vaikeuttaa esimerkiksi: murrosikä, avioerotilanne, masennus tai läheisen kuolema.  Siitä voi saada apua vuorovaikutusongelmiin ja muihin elämänhallinnan vaikeuksiin.

Taideterapiaa on saatavilla sekä yksilö- että ryhmäterapiana.

Voit hyötyä taideterapiasta esimerkiksi:
.    kun mieli on maassa
·    kun elämästäsi on kadonnut ilo
·    kun ujostuttaa liikaa
·    kun haluat löytää itsellesi jotain uutta
·    kun tuntuu ettei mikään kiinnosta

Taideterapia ei edellytä taiteellista osaamista, riittää kun haluaa kuunnella itseään käyttämällä taidemateriaaleja.  Vaatimattomillakin välineillä ja vähäisillä taidoilla voi tehdä suurien merkityksien töitä ja havaintoja.

Tapaamiset ovat kerran viikossa tai kerran kahdessa viikossa, 75 min.  kerrallaan.  Terapian kesto vaihtelee muutamasta kerrasta pitempikestoiseen terapiaan.  Tavoitteet ja kesto sovitaan asiakkaan kanssa ensimmäisten tapaamisten aikana.

Taideterapiaan voi hakeutua ottamalla yhteyttä taideterapeutti Leena Myllys, puh. 040-570 1279, tai sähköpostitse leena.myllys@gmail.com.  Terapia aloitetaan tutustumis- ja arviointikerralla, jonka jälkeen sovitaan yhteisistä tavoitteista ja terapian kestosta.

Ryhmissä mukana olleiden kokemuksia:
“Ryhmissä on syntynyt ja pysynyt vetäjän johdolla turvallinen tunnelma, mikä on edellytyksenä tämän terapiamuodon onnistumiselle.”
“Leena Myllys on vastannut ammattitaitoisesti ryhmän vetäjän tehtävästä myös kriisitilanteissa.”
” Leenalla on kyky luoda ryhmään kannustava ja luottamuksellinen ilmapiiri.”
“Tapa, jolla Leena ohjaa ryhmää, on hyvin tilaa antava.  Jokainen saa tulla ja olla juuri omana itsenään, niillä voimilla, mitkä sillä hetkellä on käytössä.”